Blogin herättelyä

Blogi sai taas kerran uutta ulkonäköä ja toivonkin että saisin tästä räätälöityä itselleni sen pitkäaikaisen ja sopivan teeman mutta saapa nähdä miten käy. Tuntuu että yksi jos toinenkin asia aina jokaisessa teemassa tökkii enkä löydä sitä omaa.  Pitää toivoa että tuolla koulussa vielä noita wordpress teemoja opiskeltaisi niin pääsisi oikeasti tekemään sellaisen itselleen mikä sitten miellyttäisi enemmän. Tätä olen nyt muutaman tunnin muokkaillut ja siihen nähden hyvältä näyttää että alkuperäinen ulkoasu näytti tältä. Jos tuossa viikonloppuna (tai jonakin iltana) olisi intoa niin voisin kuvailla poneja ja yrittää saada tänne ponimaista taustakuvaa. :) Ehkä.

Blogissa on ollut melko hiljaista tapansa mukaan kun en ole nyt ostanut mitään uutta hetkeen (entisetkin ostokset esittelemättä), eron ja kaikenlaisen muun enemmän päänsisäisen inspiraation puutteen takia en ole edes vaivautunut miettimään blogia. Haluaisin kovasti panostaa edes johonkin asiaan mutta poniostoksia on tullut tehtyä todella vähän eikä ole tilaa pistää poneja esille joten niiden kuvaaminenkaan ei käy mielessä kovin usein kun ovat tuolla sängyn alla laatikossa odottamassa parempia päiviä. Haluaisin ostaa poneja, pitäisi laittaa wantlist kuntoon ja kokeilla onnea Paratiisikartanolla ja täällä jos joku olisi kiinnostunut poneja myymään. Huuto.netissä olen poneja katsonut mutta ei ole vaan sitten osunut sellaisia kohdalle tai jos on niin rahat on olleet juuri silloin tiukilla ja muille on ne ihanuudet menneet.

Pitkästä aikaa olen oikeasti taas ottanut pohdintaan customoinnin. Jos vaikka ostaisi maaleja ja alkaisi tekemään. En tosin tiedä mitä ja miksi mutta voisi yrittää purkaa olemistaan vaan omaksi huviksi. Nyt kun tuo roottaustyökalukin on hankittu ja hyväksi todettu. Karvoissa olisi kyllä mistä valita. :D Niitä on kertynyt salakavalasti tuonne laatikkoon ihan hyvä määrä. Mutta ei tietenkään sellaisia värejä joita kunnostamiseen tarvitsisi vaan sellaisia syötävän hyvännäköisiä värejä joita olen halunnut jo pitkän aikaa käyttää customointiinkin enemmän. Hmmm. Ehkä käyn joku päivä niitä maaleja ihan koemielessä ostamassa. Tosin rahankäyttöä tulee mietittyä taas kamalan tarkasti kun tuo joulukin lähestyy ja lomalla olisi tarkoitus käydä optikolla kun näkö on taas huonontunut niin että on hankittava uudet lasit. Siihen huviin uppoaakin taas tarpeettoman monta satasta.. Mutta mieluummin ne käytän sitten oman hyvänvointini (ja liikenneturvallisuudenkin) nimissä kuin humputtelen menemään. Olisi vaan niin monta muutakin asiaa jotka haluaisin hankkia. Kuten lisää poneja, kapselikahvinkeittimen (miksi ihmeessä?), uuden putken kameraan (/uuden kameran), ja noin miljoona muuta asiaa mutta toisaalta mitä näistä taas edes raaskisin hankkia?

Pikaisesti nappasin pari kuvaa Speedystä. Tässä siis tämmöistä myöhäistä halloween zombiewalk teemaa ja ennenaikaista jouluvaloshowta. Nuo uudet ostokset pitäisi esitellä, Speedy ja Daddy Bright Bouquet. Molemmat vaan pitäisi saada seisomaan fiksummin, Speedy on vielä suht fiksu kun vertaa isäponiin jonka jalat on menneet hassusti sumppuun.