Ostoshuumaa!

Olen jo pitkän aikaa haaveillut uudesta objektiivista kameraani. Eilen vihdoin päätin, että käyn katsomassa olisiko harkintalistallani ollut putki Anttilassa. Ja sieltähän se löytyi! Olin ennen joulua katsellut putkea ja se oli silloin tarjouksessa vaan jäi ostamatta kun rahatilanne ei millään antanut periksi putken hankintaan. Tein viime viikolla päätöksen, että hankin putken vaikka sitten osamaksulla. Onneksi kävin vielä katsomassa ensin kaupasta sillä putki oli reilusti halvempi mitä jos olisin sen hankkinut osamaksulla. Niimpä eilen kotiutui uusi putki, Canon EF 50mm f/1.8 II. Vaikuttaa omaan tarpeeseeni sopivalta objektiivilta. Eikä tarvinnut itseään maksaa kipeäksi asti. :)

Baby Bright Bouquet

Eilen posti vihdoin kantoi kotiin asti tämän ihanan ponin, Baby Bright Bouquetin. Poni on täydellisessä kunnossa, harjakset ovat silkkiset ja symbolit upeat. Yksi parhaita ostoksiani ehdottomasti! Äitiponi on vielä tuolla laatikossa, mutta varsa pääsi isänsä kaveriksi hyllyyn. :)

Tässä hieman kuvia, joita otin uudella putkella. Haluaisin kamalasti tunkea kuvia ja selityksiä tänne blogiin, mutten tiedä kiinnostaako se ketään. No, jos ei kiinnosta niin ei, omapa on blogini. >.<

IMG_7611 IMG_7651 IMG_7680

Baby Moondancer sattui eilen illalla malliksi kun testasin uutta putkea. Iloinen tanssahtelija. Seuraavassa kuvassa tuota hyllykansaa, sekalaisina seurakuntineen. Umbreon on siirtynyt nukkekodista ponien kaveriksi. Pantone muki pääsi ylähyllylle ponien kanssa, arvoiselleen paikalle. Viimeisessä kuvassa on Bouquet, joka on saanut sarveensa aknevoidetta. Testailen, josko tuo kellastuma/muu värjäymä haalistuisi parin päivän aknevoidehoidolla. Jos ei niin sitten en vaivaudu hoitamaan ponia suuremmaltakaan alueelta.

IMG_7683

Tämä kuva pääsi nyt isompana tähän, Milky Way on posensa vuoksi hauska kuvattava, mutta taustalla oleva päätön poni teki tästä kuvasta jollain tapaa jopa koomisen. :D

IMG_7703 IMG_7698 IMG_7731

Otin kuvaa myös G4-hyllystä. Trixie ja Pinkie Pie pääsivät viime viikolla kampaamoon kun halusin asetella niiden villit kutrit hieman hillitymmin. Postinjakaja Nalle pääsi Sylvanialaisten talon tyhjään eteiseen postilaatikkonsa kera. Viimeisenä hieman testailua miten tuosta nukkekodista saa kuvia putkella.

 IMG_7685 IMG_7674 IMG_7740

Lehmänaulakko on yksi lempiyksityiskohtia pienessä kodissani. Se on kulkenut nyt muutaman vuoden mukana aina muutosta toiseen. Tällä hetkellä sille ei ole sopivaa paikkaa, jossa voisin luottaa sille avaimeni. Sen sijaan siinä roikkuu heijastin, jota en tosin muista koskaan käyttää.. Toisena yksityiskohtana hahmoni Morris ihanan ystäväni piirtämänä. En löytänyt sille sopivaa paikkaa, joten hän katselee minua nyt tuosta näytön vierestä. :) Ihana <3 Viimeisenä vielä customoitu kissapenaali, josta kuoriutui aikoinaan tiikeri. Siitä on hankalaa saada kunnollista kuvaa, koska malliltaan penaali on pitkä. Mutta tuossa ihastuttava pikkuinen naama.

// In english: I got a new objective for my camera, so I had to test run it. Here are some results, some ponies and other details from my home.
I also finally got Baby Bright Bouquet! She is so lovely. I think she is in mint condition. :) So nice.

Nukkekodin esittely

Nukkekoti valmistui ennen muuttoa mutta Sylvanialaiset pääsivät vasta nyt muuttamaan kun jaksoin kaivaa kamat laatikoista ja kipeänä ollessa oli aikaa järjestellä taloa. Tosin pienten tavaroiden järjestely kipeiden lihasten kanssa ei ollut kovin mukavaa, mutta maksoi vaivan kun sai talon kuntoon. Eteinen jäi vielä tyhjäksi kun sinne ei riittänyt kalusteita..

 

Makuuhuoneen kalusteet tulivat syntymäpäivälahjaksi veljeltä. Rauhallinen sininen teem toimii mielestäni oikein hyvin makkarissa. Varjoisalla puolella seinässä on hempeää kukkatapettia.

Lastenhuoneessakaan ei vielä oikein kalusteita ole, mutta eiköhän sinne jossain vaiheessa jotain keksiydy. Nyt siellä majailevat pienet ja lastenhoitaja. Väriksi valikoitui vaaleanpunainen. Kuvissa näyttää ehkä vähän tummemmalta kun oikeasti.

Olohuoneessa ja keittiössä on yhteinen iso seinä, vihreä ja kaunis. Tilasta tuli avoin ja iso, en halunnut jakaa yläkertaa liian pieniin loosseihin. Tykästyin myös kovasti tuohon olohuoneen lyhyen seinän tapettiin.

Keittiöstä tuli söpö. Vihreä teema jatkuu lyhyessä seinässä, isokuvioisemmalla tapetilla. Tykkään!

Taloon on tulossa ikkunoita, ei kunnolla fyysisiä ikkunoita mutta jotain sinne askartelen kunhan joskus sattuu sellainen tuuli ja löytyy tarpeet. :) Ja talohan on ulkopuolelta pirteä oranssi. Vielä kerran iso kiitos ihanalle avopuolisolleni joka tämä talon kasasi!