Niin kaunista

Kävin tänään postista paketin, jota olen odottanut erikoisen innoissani. Kuten aiemmin on käynyt jo selväksi niin Brush ’n Grow ponit ovat olleet erityisen kovasti suosiossani. Tänään kokoelmaan liittyi yksi pitkätukka lisää! Pretty Vision matkasi Briteistä Suomeen enkä joutunut siitä itseäni kipeäksi maksamaan. Poni on todella hyvässä kunnossa, sen karvat ovat silkkiset eikä ponissa muutenkaan kovin suuria vikoja näyttäisi olevan.

IMG_9971

Kuvat ovat nyt vähän huonompia, koska kamerajalusta ei ole tällä hetkellä kotona. Piti sitten iltapimeällä kuitenkin saada kuvat napattua ja ponista postaus tehtyä. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy myös todella kaunis vanha rullaverhokin, hyi. Pääasia oli saada ponista jonkinlaiset kuvat tänne.

IMG_9969

Pretty Vision on kaikkea sitä mitä halusinkin. Hyväkuntoinen ja sen pose on yksi lempiposeistani. Yllätyin kuitenkin siitä miten pitkät harjakset tällä neitokaisella on. Ihastuttava pitkätukka! Meni heittämällä yhdeksi lempiponeistani.

Paratiisimökin toinen syntymäpäivä tulee hurjaa vauhtia lähemmäs ja haluaisin sitä jotenkin muistaa. En tiedä kuinka moni tätä blogia nykyään enää lukee, kommentointia ei juurikaan ole enkä toisaalta ihmettele, koska blogin taso on ollut mitä on. Silti olisi mukavaa, jos joku satunnainen tai vakituinen lukija kommentoisi ja olisi mukavaa tietää miten blogin syntymäpäivää voisi juhlia. :) Arvonnan voisin järjestää, mutten tiedä onko mitään palkinnoksi laitettavaa.. Voisihan sitä jotain keksiä.

5 comments / Add your comment below

  1. Oletko harkinnut lightboxin rakentamista? Se saattaisi toimia hyvin näissä ponikuvauksissa :)

    1. Ei kieltämättä ole tullut mieleen, mutta olis tosi hyvä idea. :) Kiitos siitä! Olis varmasti iso apu ponien kuvaamisessa.

  2. Lukija ilmoittautuu! ^_^ Vastikään tänne jostain löysin, kovin laiska vain olen kommentoimaan vaikka kaikki postaukset lueskelenkin aina läpi. =P

    1. Hienoa, että olet löytänyt tänne! :) Ja kommentista iso kiitos! Mukava huomata, että yksi lukija ainakin löytyy. ;) Kävin vilkaisemassa siun blogia myös ja se on kaunis, tulen varmasti katselemaan uudestaan. Tunnustan että oon itsekin laiska kommentoimaan. :)

Kommentoi